Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Ihmiseltä ihmiselle

$
0
0

Vuoden 2017 LVI-urakoitsijaksi on valittu LVI-Trio Oy, eikä suotta. Yritys panostaa vahvasti osaamisen kehittämiseen ja palvelukulttuuriin. Lvi-töitä tehdään ihmiseltä ihmisille -periaatteella.

Trio tunnetaan ammattimaisena ja palvelevana talotekniikan sekä korjausrakentamisen erikoisliikkeenä. Yrityksellä on pitkät perinteet, sillä Markku Kauhanen perusti LVI-Trion vuonna 1986. Nykyisin hän on hallituksen puheenjohtaja.

Vantaalla toimipistettä pitävän yrityksen toiminta painottuu Uudellemaalle. LVI-Trion lisäksi konserniin kuuluu myös korjaus- ja ilmanvaihtorakentamiseen erikoistuneet yhtiöt. Trio-yhtiöiden liikevaihto oli vuonna 2016 noin 18 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 120 henkilöä.

Vuoden LVI-urakoitsijan valitsivat teollisuuden, tukkukaupan ja suunnittelun edustajat Marko Sundholm, Kai Puustinen ja Matti Kiiskinen.

Käytännön apuväline

LVI-trion toimitusjohtaja, pitkään talossa ollut, Martti Saarnio korostaa, että vuoden LVI-urakoitsija tunnustuksen saamisen taustalla on monen asian muodostama toimiva kokonaisuus.
- Johtotähtenä on ajatus, että tätä työtä tehdään ihmiseltä ihmiselle. Haluamme, että remontoiduissa kodeissa elää onnellisia ihmisiä.

- Jotta näin olisi, ehdoton edellytys on, että työmaalla dokumentaation on oltava kunnossa ja sen pitää olla helppokäyttöistä. Kommunikaation helppous eri sidostyhmien kanssa on tärkeää. Siihen mainio apuväline on Kotopro-järjestelmä. Sen voi räätälöidä kunkin kohteen tarpeisiin soveltuvaksi, selvittää Saarnio.

LVI-Trio kehittää toimintaansa systemaattisesti, koska se haluaa olla alansa halutuin tekijä. Siksi se on vaativa asiakas myös yhteistyökumppaneilleen.
- Kun meillä on ollut tuotekehitysidea lisenssipohjaiseen Kotopro-softaan, niin kotoprolaiset ovat ottaneet ilolla vastaan ideamme ja toteuttaneet sen. He eivät ole olleet mustasukkaisia ideoistaan, vaan ovat tarjonneet sen myös muiden yritysten käyttöön. Näin koko ala hyötyy, kun kommunikaatio toimii, selvittää Saarnio, joka tunnustaa olevansa kutsumusammatissaan.

Lyömätön taltioimistyökalu

Espoon Olarissa koko taloyhtiö on massiivisen saneerauksen kohteena. Työnjohtaja Ari Kröger tarkistaa ensimmäisen kerroksen kylpyhuoneessa, että lattiakaivo on valettu oikein. Hän napsauttaa kännykällään siitä kuvan, tarkistaa saman tien, että kuva on moitteeton. Sitten hän yhdellä painalluksella toteaa asian olevan lattiakaivon osalta kunnossa. Seuraavaksi hänen katseensa kiinnittyy juuri valettuun uuteen kylpyhuoneen kynnykseen. Hän ottaa mittatikun, jotta kuvaan saadaan sen korkeus. Hän tarkistaa edellisen kuvan ennen valua, josta selviää myös valun päivämäärä ja tekijä. Työnjohtaja toteaa korotuksen olevan juuri sellainen kun sen pitääkin. Hän taltioi tiedon.

Päivän päätteeksi Krögerin kaikki toimet on dokumentoitu ja niistä on automaattisesti muodostunut raportti. Hänen ei tarvitse siirtää mitään dokumentaatiota paikasta toiseen, sillä ne ovat taltioituneet yhteen paikkaan.

Dokumentaatio voidaan jakaa Kotopron ansiosta kaikille asianosaisille kuten esimerkiksi: työn tilaajalle, viranomaisille ja omalle työnantajalleen. Raportointi hoituu työn ohessa, eikä siihen tärväydy aikaa, eikä kellokorttiakaan tarvita, sanoo tehokas nuorimies.

Hän tietää, että työmaalla on paljon raportoitavaa päivittäin. Kerran kuussa on tehtävä myös lakisääteiset TR (työturvallisuus) -mittaukset. Nekin hoituvat ilman stressiä, kun kaikki dokumentaatio järjestyy päivittäin työn ohessa juuri sellaiseen muotoon kuten pitääkin.
- Erittäin yksinkertaista, tiivistää työnjohtaja Ari Kröger.

 

Lisätietoja:

www.kotopro.fi

Keijo Vähämaa

Rakennusliiketoiminnan johtaja

Kotopro Oy

040 018 8671

keijo.vahamaa@kotopro.fi

 

Linkki radio-ohjelmaan:  http://lahiradio.fi/audio/yrittajaradio/yrittajaradio01122017kotopronetti.mp3


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Trending Articles