- Näin kylmillä alueilla kiinteistöjen lämmityskustannukset ovat merkittävä osa kemiantehtaan energiakuluista, toteaa Kiilto Oy:n varatoimitusjohtaja Mikko Viljanmaa.
Kaikki Kiilto-konsernin tehtaat sijaitsevat pohjoisessa. Suomessa tehtaat ovat Lempäälässä, Turussa ja Hankasalmella. Lisäksi kolme tehdasta sijaitsee Venäjällä Moskovan ja Pietarin alueella. Tehtaan prosessien ohella energiaa menee runsaasti myös rakennusten lämmittämiseen.
Kiilto on tehnyt 90-luvulta alkaen systemaattista työtä ympäristöasioiden eteen, niin tuotekehityksen kuin energiaratkaisujen osalta. Pohjoisen sijainnin syynä on sijoittuminen lähelle asiakaskuntaa, jotta kuljetusmatkat pysyvät lyhyinä. Päästöjä on pyritty leikkaamaan innovatiivisinkin tavoin, kuten esimerkiksi oman aurinkovoimalaitoksen kautta, jonka puitteissa tehdään edelleen yhteistyötä Tampereen Teknillisen Yliopiston kanssa.
Energiankulutus on ollut suurennuslasin alla jo pidempään.
- Olemme jatkuvasti pyrkineet kartoittamaan kiinteistöjen ja prosessien energiankulutusta. Jossain vaiheessa tuntui, ettei sieltä helppoja vaihtoehtoja energian hyödyntämisen osalta enää löydykään, Viljanmaa muistelee.
Tilanne muuttui kokonaan, kun hukkalämpöjen hyödyntämiseen erikoistunut Calefa Oy astui keskusteluun mukaan.
- Calefa toi uutta kulmaa asiaan. Heidän tuomansa ratkaisu alkoi näyttämään hyvin järkevältä ja taloudellisesti siltä, että se maksaa itsensä kohtuullisessa ajassa takaisin.
Calefan mallin mukaan jo olemassa olevaa lämpöenergiaa käytetään uudelleen niin kiinteistöjen lämmityksessä kuin prosesseissakin. Ostoenergian tarve vähenee ja CO2-päästöt pienenevät merkittävästi, vaikka tehot säilyvät.
Calefa toi uuden kulman energiansäästöön — samalla myös tuotanto tehostuu
Calefa kartoitti Lempäälän kemiantehtaan hukkaenergiapotentiaalit.
Selvisi, että liimanvalmistuksessa polymerointiprosessissa syntyvillä hukkalämmöillä pystyttäisiin lämmittämään usean hehtaarin verran omia tehdaskiinteistöjä. Samalla valmistusprosessissa olennaisessa osassa oleva jäähdytys voitaisiin tehoiltaan tuplata maalämpö-maakylmä-järjestelmällä, jota voi myös osaltaan hyödyntää kiinteistöjen lämmityksessä.
Calefan tapaan koko järjestelmä tulee kokonaistoimituksella avaimet käteen –ratkaisuna. Koko prosessi suunnittelusta valmiiksi asti tapahtuu muutamassa kuukaudessa, eikä uuden järjestelmän asentaminen aiheuta tehtaan tuotantoon katkoksia.
Helmi-maaliskuussa 2018 pitäisi olla valmista.
- Odotukset ovat oikein positiiviset ja korkealla tämän osalta. Kun olemme budjetoineet maakaasun käyttöä, minkä kulutusta on tarkoitus tällä systeemillä leikata, näyttää siltä, että saadaan selviä säästöjä jo ensi talven osalta, Mikko Viljanmaa sanoo.
- Olemme vakuuttuneita Calefan osaamisesta referenssien perusteella. Näyttää siltä, että heidän ratkaisunsa sopivat tähän oikein hyvin, varatoimitusjohtaja toteaa.
Kiilto Oy suunnittelee hukkalämmön hyödyntämistä myös muissa kohteissaan.