RD Velho on osallistunut viidesti Suomen parhaat työpaikat -tutkimukseen ja pääsi viime vuonna ensimmäistä kertaa listatuksi Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon keskisuurten organisaatioiden sarjassa. Tänä vuonna RD Velho ylsi 28 parhaimmaksi keskisuureksi organisaatioksi Suomessa.
- RD Velhon työntekijäkokemus on kovasta kasvusta huolimatta pysynyt erittäin hyvänä viimeisen kolmen vuoden aikana. Johtamiskäytänteiden osalta erityistä kehitystä onkin tapahtunut juuri nopean kasvun kannalta tärkeissä rekrytoinnin ja perehdyttämisen osa-alueissa. Rekrytoinnissa on tärkeää löytää yrityskulttuuriin sopivat ja yrityksen arvomaailman jakavat osaajat. Kun työntekijöiden määrä kasvaa vauhdilla, on lisäksi tärkeää, että uudet työntekijät integroituvat nopeasti sekä tiimiin että yrityksen toimintatapoihin. Muun muassa näissä asioissa RD Velho on selkeästi onnistunut, summaa Sonja Hilvo Great Place to Workista.
”Kiitos velhoille kovasta panoksesta”
RD Velho otti tunnustuksen vastaan edellisen vuoden tapaan Suomen parhaat työpaikat-gaalassa.
- Olemme kovassa seurassa, sillä kaikki täällä mukana olevat yritykset panostavat tosissaan yrityskulttuuriin ja henkilöstöön. Sekä listasijoitus että yrityksen kasvu ovat henkilöstömme ansiota. Hyvä yrityskulttuuri näkyy asiakkaille asti, sillä päivittäiset kohtaamiset tapahtuvat aina henkilötasolla. Kiitos siis kaikille velhoille mahtavasta panoksesta: osaamisesta, halusta kehittyä, yhdessä tekemisen tahdosta, innostumisesta, uteliaisuudesta ja välittämisestä, RD Velhon toimitusjohtaja Mika Kiljala kiittää juhlahumun keskellä.
Tutkimuksesta lisää eväitä kehittymiseen
RD Velho on tuplannut henkilöstömääränsä kolmessa vuodessa, ja nyt velholaisia on yhteensä yli 230. Kasvun keskellä yrityksessä on haluttu keskittyä siihen, mikä on tärkeintä: omiin työntekijöihin. Siksi Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksestakin ammennetaan vuosittain konkreettisia välineitä, joilla voidaan kehittää yrityksen kulttuuria ja sisäistä toimintaa. Viime vuonna RD Velho sai oman kulttuuriministerin, ja kiittämisen kulttuuria kohotettiin Sano se Suffelein -kampanjalla, jossa työkavereita sai kiittää suklaalla velhomaisista teoista.
Parhaat työpaikat -tutkimus on maailman laajin vuosittainen johtamistutkimus. Tutkimuksessa selvitetään osallistuvien organisaatioiden työntekijöiden kokemuksia työpaikastaan sekä arvioidaan organisaatioiden keskeisimpiä johtamiskäytäntöjä. Suomen parhaat työpaikat 2018 -tutkimukseen osallistui 156 organisaatiota ja nyt tehtyyn tutkimukseen vastasi noin 50 000 työntekijää.
Lisätietoja:
- RD Velho, toimitusjohtaja, Mika Kiljala, p. 040 545 3760, mika.kiljala@rdvelho.com
- Suomen parhaat työpaikat 2018