Energia-alaa edustava Energiateollisuus (ET) on tänään luovuttanut alan tulevaisuusvision pääministeri Juha Sipilälle.
- Digitalisaation ja teknologiaharppauksen mahdollistaman energiamurroksen suurin voittaja on asiakas, arvioi luovutustilaisuudessa ET:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Energiateollisuus on sitoutunut kunnianhimoisiin päästötavoitteisiin ja ilmastoneutraalin energiatulevaisuuden rakentamiseen. Energia-alaan vaikuttavista suurista muutosilmiöistä yksi keskeisimmistä on asiakkaan roolin vahvistuminen.
- Asiakkailla on yhä enemmän vaihtoehtoja. Investoinnit omaan energiantuotantoon, varastointiin tai esimerkiksi sähköautoihin muuttavat asiakkaan roolia. Tarjolle tulee uusia mahdollisuuksia ja tuotteita sekä tyydyttää energiantarve että toteuttaa arvoja kuten ympäristöystävällisyyttä tai omavaraisuutta, painottaa ET:n Leskelä.
- Energiayhtiöt vastaavat toiveisiin kehittämällä digitalisaatioon perustuvia tuotteita ja palveluja. Asiakkaan lisääntyvät mahdollisuudet vaikuttaa vallinoillaan muuttavat osaltaan alan perinteisiä liiketoimintamalleja – liiketoiminta muuttuu energianmyynnistä palveluksi.
- Energiamurros luo Suomelle ja suomalaisille yrityksille kaupallisia mahdollisuuksia, jos Suomi osaa hyödyntää edelläkävijän asemansa älykkäissä energiaratkaisuissa.
ET:n toimitusjohtaja muistuttaa, että suomalainen energia-ala on jo nyt edelläkävijä päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian lisäämisessä, kaukolämmityksessä sekä lämmön ja sähkön yhteistuotannossa.
ET: Energiamurros edellyttää toimia myös valtiovallalta
- Energia-ala on sitoutunut edistämään kehitystä sen sijaan, että vain puolustaisimme vanhoja liiketoimintamalleja. Jotta koko Suomi hyötyisi, se edellyttää yhteistyötä toimialojen ja valtion hallinnon kesken. Tarvitsemme ennakoitavaa toimintaympäristöä ja muutoksen mahdollistavaa lainsäädäntöä. Julkisella vallalla on merkittävä rooli T&K-toiminnan tukemisessa ja kokeilukulttuurin kehittämisessä, Leskelä painottaa.
- Jo käynnistynyt energiamurros parantaa asiakkaiden elämää, edistää energiatehokkuutta ja on avain ilmastoneutraaliin yhteiskuntaan, korostaa Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Tänään julkaistu tulevaisuusvisio sisältää toimenpidesuosituksia sekä energia-alalle että yhteiskunnallisille päättäjille. Noin vuoteen 2030 ulottuva ja pääosin Suomeen toimintaympäristönä keskittyvä visio perustuu asiakasryhmien, asiantuntijoiden ja energia-alan toimijoiden työpajatyöskentelyyn.
Visio pyrkii hahmottamaan mahdollisia tulevaisuuspolkuja energia-alan asiakkaille. Sen tavoitteena on herättää keskustelua siitä, mitä eri tulevaisuuspolut edellyttävät poliittisilta päättäjiltä ja energiayhtiöiltä.
Asiakkaan aika -vision materiaali
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Jukka Leskelä, p. 050 593 7233
Twitter @JukkaLeskela