Betoni tiedottaa
Betoniteollisuuden vuoden 2017 työturvallisuuskilpailun voittajaksi on valittu Parma Oy:n Ruskon elementtitehdas.
Parma Oy:n Ruskon tehtaan nosti kovatasoisen kärkikolmikon joukosta voittoon tehtaalla vallitseva poikkeuksellisen vahva aktiivisen ja jatkuvan parantamisen henki, toteaa kilpailun tuomaristoon kuuluva Etelä-Suomen Aluehallintoviraston työsuojelun ylitarkastaja Keijo Päivärinta. ”Tehtaalla valmistetaan ontelolaattoja ja runkoelementtejä, joista erityisesti jälkimmäiset ovat työturvallisuuden ja ergonomian kannalta haastavia tuotteita”, Päivärinta jatkaa.
”Voittajaksi valitun tehtaan turvallisuustaso on ollut jo pidempään valtakunnan kärkitasoa, kuten Parman tehtailla laajemminkin. Kaikki 10 tehdastamme olivat mukana kilpailussa ja olen todella iloinen, että peräti yhdeksän niistä on 13 parhaan sakissa. Lisäksi tytäryhtiömme Rajavillen molemmat tehtaat mahtuivat kärkikymmenikköön”, toteaa Parma Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Viljanen.
”Tämä on jatkuva prosessi ja tekemistä riittää, sillä Consolis-tasolla olemme vielä piirisarjatason toimija”, Viljanen jatkaa.
”Tehtaalla työntekijöiden työsuhteet ovat olleet pitkiä, mikä kertoo osaltaan myös hyvästä motivaatiosta kehittää työpaikkaa ja -yhteisöä sekä hyvästä työssä viihtymisestä”, kertoo voittajatehtaan tehdaspäällikkö Markku Heikkilä, joka on itse tehnyt 40 vuoden uran betoniteollisuudessa.
”Betoniteollisuuden jo yhdeksättä kertaa järjestetyssä valtakunnallisessa työturvallisuuskilpailussa finalistijoukko oli jälleen kerran entistäkin korkeatasoisempi ja voittajan valinta siten hankalampaa. On kuitenkin mahtavaa todeta turvallisuustason ja -kulttuurin menevän jatkuvasti eteenpäin”, toteaa kilpailun tuomariston vetäjä, toimitusjohtaja Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä.
Kilpailun loppusuoralle niin ikään yltäneet Rudus Oy:n Rauman valmisbetonitehdas sekä Rudus Oy:n Tampereen Oulun betonituotetehdas edustivat molemmat myös erittäin korkeaa työturvallisuuden tasoa. ”Nämä parhaat tehtaat jälleen osoittivat, että nolla tapaturmaa on aivan saavutettavissa oleva tavoite kaikille muillekin tehtaille”, korostaa kilpailun tuomaristoon kuuluva Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.
Kokonaiskilpailun voittaja palkitaan kultaisella kypärällä ja Fennian lahjoittamalla 5.000 € rahapalkinnolla käytettäväksi voittajatehtaan työturvallisuustyöhön.
Kokonais- ja osakilpailuvoittajien lisäksi kilpailussa palkittiin kunniakirjoin myös turvallisuustasoansa eniten viime vuodesta parantaneet tehtaat. Nämä löytyivät tällä kertaa kaikki Lujabetoni Oy:stä: elementtisarjassa parhaaksi parantajaksi ylsi Siilinjärven maatalouselementtitehdas, tuotetehtaiden sarjassa Siilinjärven ratapölkky- ja ontelolaattatehdas sekä valmisbetonitehtaiden sarjassa Tampereen valmisbetonitehdas.
Edellisten lisäksi palkittiin parhaista työntekijäryhmiltä kerätyistä työturvallisuuden kehittämisehdotuksista kolme työntekijätiimiä seuraavissa tehtaissa: Joutsenon Elementti Oy, Lammin Betoni Oy ja Parma Oy:n Kotkan elementtitehdas. Palkintoina kullekin ehdottaneen tiimin työntekijälle luovutaan 100 € edestä virkistysseteleitä.
Palkinnot ja muut huomionosoitukset jaettiin Betoniteollisuuden Kesäseminaarissa Kalastajatorpalla torstaina 7.6.2016 klo 13 alkaen.
Taustatietoa Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailusta
Betoniteollisuuden valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 2009 alkaen. Kilpailu käytiin yhteensä 56 tuotantolaitoksen kesken kolmessa eri sarjassa: elementtitehtaat (45 tehdasta), valmisbetonitehtaat (4 tehdasta) ja betonituotetehtaat (7 tehdasta).
Kilpailussa kukin tehdas pisteytettiin Elmeri+-järjestelmän mukaisen turvallisuusmittauksen, tehtaan turvallisuusjohtamisen tason, tapaturmataajuuden ja sairauspoissaolojen perusteella. Tuotantolaitosten turvallisuustason auditoinnin ja mittaukset toteutti Tapaturva Oy Juha Merjaman johdolla. Kolmihenkinen tuomaristo valitsi kokonaiskilpailun voittajan sarjavoittajien joukosta tehdaskäyntien ja tehtaan henkilökunnan haastattelujen pohjalta.
Kilpailun tuomariston muodostivat puheenjohtaja Matti Harjuniemi Rakennusliitosta, ylitarkastaja Keijo Päivärinta Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta ja toimitusjohtaja Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä.
Työturvallisuuskilpailun tavoitteena on ollut yritysten työturvallisuustyön motivaation kohottaminen, hyväksi todettujen turvallisuuskäytäntöjen levittäminen ja yritysten turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kannustaminen. Kilpailu liittyy oleellisena osana RT:n ”Nolla tapaturmaa 2020” -tavoitteeseen.
Lisätietoja:
Jussi Mattila, Toimitusjohtaja, Betoniteollisuus ry, Puh. 0400 637 224
Jarmo Viljanen, Toimitusjohtaja, Parma Oy, Puh. 040 747 3630
Juha Merjama, Toimitusjohtaja, Tapaturva Oy, Puh. 040 752 5247