Energia-alaa edustavan Energiateollisuuden (ET) mukaan hallituksen energiaverotus kulkee väärään suuntaan. Hallitus esitti tänään muutosta sähkön ja lämmön yhteistuotannon verotukseen, mikä johtaisi 28 miljoonan euron kustannusten nousuun kaukolämmön tuotannossa. Lisäksi turpeen verotukseen esitetään 10 miljoonan euron korotusta.
- EU:n päästökauppa on tehokkain ohjauskeino ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Viimeisen vuoden kuluessa päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet muutamasta eurosta yli 20 euroon hiilidioksiditonnilta. Energiayritysten tuotantokustannukset ovat nousseet sadoilla miljoonilla. Tästä huolimatta päästökaupan ohjausvaikutuksen kasvu on toivottu suunta, sanoo ET:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Päästökauppaa on jatkuvasti kehitetty toimivammaksi. Päästöoikeuksia hankkivat yritykset ovat samoja, jotka maksavat myös kaukolämmön tuotannossa käytettävien polttoaineiden veroja valtiolle. Sekä verot että päästöoikeuksien hankinnan kustannukset siirtyvät lopulta sähkön ja kaukolämmön hintoihin yritysten ja kansalaisten maksettavaksi.
- On toivottavaa, että hallitus arvioisi veropäätösten vaikutukset kansalaisten ostovoimaan ja asumiskustannuksiin. Ilmastotavoitteiden kannalta esitetyt muutokset ovat tehottomia.
Energiayritykset tekevät ja suunittelevat investointeja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi. Toteutettavat investoinnit, kohoavat päästökustannukset ja nyt esitetty lisäverotus koituvat kaikki kaukolämpöasiakkaiden maksettavaksi. Johdonmukaista olisi vähentää verotuksen ja päästökaupan päällekkäisyyttä.
– Veronkorotuksilta tulisi nyt pidättäytyä, jotta tehokkaan ja vähäpäästöisen yhteistuotannon kilpailukykyä ei ajeta alas. Suomalaiset energiayhtiöt toimivat yhteisellä eurooppalaisella energiamarkkinalla, joiden kehittämiseen huomio tulisi kiinnittää, Leskelä jatkaa.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Jukka Leskelä, p. 050 593 7233, Twitter @JukkaLeskela
Asiantuntija Antti Kohopää, p. 050 344 9265, Twitter @AnttiKohopaa