Solemo Oy (SOL) on ostanut tanskalaisen TekniClean A/S:n osakekannan. TekniClean on tanskalainen siivous- ja toimitilapalveluita tuottava yritys, jonka liikevaihto oli 14 miljoonaa euroa vuonna 2017. Kaupan myötä SOLin kansainvälisiin liiketoimintoihin siirtyy vanhoina työntekijöinä noin 300 työntekijää Tanskasta.
- Yrityskaupan seurauksena SOL on nyt merkittävä toimija myös Tanskan siivous- ja toimitilapalvelumarkkinoilla. TekniClean on 15 vuotta vanha, alkujaan perheyritys, jonka erityisosaamista ovat korkean hygieniatason elintarvikesiivous. Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö vahvistavat edelleen SOLin osaamispääomaa, kertoo Juhapekka Joronen, SOL Palveluiden toimitusjohtaja ja yksi perheyrityksen omistajista.
- TekniClean on tärkeä osa kansainvälisessä laajentumisessamme ja tapahtuu myös osin asiakkaidemme toivomuksesta. Tavoitteenamme on laajentua kansainvälisillä markkinoilla edelleen ja kasvaa kotimaisilla markkinoilla. Kykenemme palvelemaan asiakkaitamme nyt maantieteellisesti kattavammin Suomen, Venäjän, Baltian, Ruotsin lisäksi myös Tanskassa, vahvistaa Joronen.
Lisätietoja:
SOL Palvelut Oy
Juhapekka Joronen, toimitusjohtaja, juhapekka.joronen@sol.fi, Puh 040 073 3916