Kyllä sieltä vielä kevyt tuulahdus pakkasella tulee, tuumii Neven ympäristöasiantuntija Katja Pääskylä. Tarkastuskaivoihin on asennettu aktiivihiilisuodattimia hajuhaittojen vähentämiseksi.
Sinetästä ja Songasta tulevan jätevesien siirtoviemärin hajut tulivat tutuiksi Länsikankaalla asuville varsinkin viime talven pakkasilla. Pienien jätevesimäärien vuoksi jätevesi etenee viemäriverkostossa hitaasti, ja viemärissä muodostuva rikkivety purkautuu tarkastuskaivoista ympäristöön. Hajuhaittoja torjutaan nyt aktiivihiilisuodattimilla ja rikkivedyn muodostumista vähentävällä kemikaalilla.
Jätevedet johdetaan siirtoviemäriä pitkin Pohtimolammelta Sinettään, Länsikankaalle ja edelleen Alakorkalon jätevedenpuhdistamolle. Hajut johtuvat jäteveden suurista viipymistä viemäriverkostossa, jolloin jätevesimassaan alkaa muodostua rikkivetyä.
Hajuja ilmenee varsinkin pakkasilla korkeapaineen aikaan. Neve on aloittanut selvitykset hajupäästöjen poistamiseksi jo vuoden 2017 alussa. Hajupäästöjen vähentämiseksi tarkastuskaivoihin on asennettu aktiivihiilisuodattimia Länsikankaan alueelle. Lisäksi viemäriverkostoon syötetään kemikaalia, joka vähentää rikkivedyn muodostumista. Jäteveden pH-arvoa viemäriverkostossa seurataan säännöllisesti, ja kemikaalin syöttöä muutetaan mittausten perusteella. Vaikutusta seurataan ja tarvittaessa tehdään muita toimenpiteitä verkostossa.
Asukkaiden havainnot hajuista ovat tärkeitä ja tervetulleita ja niitä kaivataan jatkossakin. Voit jättää ilmoituksen hajuhavainnosta Neven nettisivujen vikailmoituslomakkeella ”päästöhavainto”. Kerro ilmoituksessa hajuhavainnon ajankohta ja sijainti.
Lisätietoja: Vesienkäsittelypäällikkö Jarkko Virta, 040 518 7282, jarkko.virta@neve.fi