Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Endomines julkistaa kullanetsintäkilpailun voittajat – Uusia malminetsintävarauksia on tehty alueille, joista on löydetty lupaavia näytteitä

$
0
0

 

Endomines järjesti yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) kanssa kesällä 2018 Kultakisa Kakkosen, jonka voittajat ovat nyt selvillä. Itäisessä Suomessa järjestettyyn malminetsintäkilpailuun saapui yhteensä 140 eri irtokivi- ja kallioperänäytettä. Useat näytteistä olivat lupaavia ja laboratorion tutkimustulokset olivat hyviä. Näytteiden tulosten perusteella Endomines on tehnyt malminetsintävarauksen Jeremiaan Lieksassa arvioidakseen alueen mineraalipotentiaalia. Endomines suunnittelee lohkareiden etsintään ja geologiseen kartoitukseen keskittynyttä ohjelmaa näille uusille kohdealueille kesälle 2019.

Kultakisan voittajat palkittiin torstaina 31.1.2019 Joensuussa.

Ensimmäisen sijan ja 2000 € palkinnon voitti Juha Turpeinen felsisellä vulkaniittilohkare -näytteellä. Näyte sisälsi 1.85 g/t kultaa aiemmin tuntemattomalta kohdealueelta Karjalan kultalinjalta. Turpeinen toimitti kisaan myös muita mielenkiintoisia kultapitoisia kivinäytteitä, muun muassa toisen kiinnostavan kultapitoisen lohkarenäytteen.

Toisen sijan ja 1000 € palkinnon ansaitsi Reima Nilsen biotiitti-grafiitti-liuske-paljastumanäytteellä. Aiemmin tuntemattomalta kohdealueelta Karjalan kultalinjalta löydetyssä näytteessä oli 0.14 % kobolttia, 0.56 % kuparia, 0.88 % nikkeliä ja 3.3 g/t hopeaa.

Tuomo Kärki tienasi itselleen 500 € ja kolmannen sijan serpentiniittilohkareella, joka sisälsi 0.16 % nikkeliä. Lohkarenäyte löytyi niinikään aiemmin tuntemattomalta kohdealueelta Karjalan kultalinjalta.

Kilpailussa 100 € kannustuspalkinnot useiden kiinnostavien näytteiden toimittamisesta saivat Seppo Perkiö, Arvi Hirvonen ja Jouni Nuutinen.

”Vuoden 2018 kullanetsintäkilpailu oli jälleen menestyksekäs ja keräsi 140 erilaista irtokivi- ja kallioperänäytettä. Monet kilpailuun lähetetyistä näytteistä olivat korkealaatuisia ja olemme iloisia saadessamme palkita voittajat heidän arvokkaasta panoksestaan. Odotamme innolla uusien alueiden tarkempaa tutkimista”, Endominesin toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde kertoo.

 

Lisätietoja:
Saila Miettinen-Lähde
toimitusjohtaja
+358 40 548 36 95
saila.miettinen-lahde@endomines.com


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Trending Articles