Napapiirin Energia ja Vesi Oy ostaa Pelkosenniemen ja Pyhätunturin kaukolämpöliiketoiminnan Kemijärven lämpö ja vesi Oy:ltä. Liiketoimintojen on tarkoitus siirtyä Neven omistukseen 1. syyskuuta 2019.
Liiketoimintakauppa vaatii toteutuakseen vielä Kemijärven kaupunginvaltuuston myönteisen päätöksen sekä tiettyjen kauppaan liittyvien muiden edellytysten täyttymisen. Toteutuessaan kauppa vahvistaa Neven asemaa Itä-Lapissa oleellisesti. Tällä hetkellä Neve vastaa Itä-Lapissa Savukosken kunnan kaukolämpötoiminnasta sekä tarjoaa Sallan kunnan omistamalle lämpöyhtiölle johtamis- ja asiantuntijapalveluita.
- Kyseiset kaukolämpöliiketoiminnat tukevat polttoaineen hankinnan, laitosten operoinnin, käytön ja kunnossapidon resurssoinnin näkökulmasta Nevellä jo tällä hetkellä Itä-Lapissa olevaan toimintaa, selventää Neven hallituksen puheenjohtaja Lasse Kontiola liiketoimintakaupan taustoja.
Neven tavoitteena on myös turvata taloudellisesti kaukolämpöliiketoiminnan jatkuvuus ja pitkäjänteinen kehittämistyö Itä-Lapissa. Yhtiö haluaa tuottaa arvoa asiakkaille, omistajille ja sidosryhmille.
- Sitoudumme Pyhätunturin ja Pelkosenniemen kaukolämpöliiketoiminnassa samaan korkeaan laatutasoon ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen, mistä meillä on jo näyttöä nykyisellä vastuualueellamme. Olemme pitkäjänteinen ja vastuullinen toimija, vakuuttaa Neven toimitusjohtaja Kristian Gullsten.
Kemijärven kaupunki ja sen omistama lämpö- ja vesiyhtiö ovat jo aiemmin päättäneet selvittää Pelkosenniemen ja Pyhätunturin kaukolämpötoimintojen myyntiä. Selvitysten ja tarjouskierroksen myötä Kemijärvellä päädyttiin myymään kyseiset kaukolämpöliiketoiminnot Nevelle.
- Pelkosenniemen ja Pyhätunturin liiketoiminnat sijaitsevat Pelkosenniemen kunnan alueella ja näin ollen niiden omistus ei ole kaupungin näkökulmasta samalla tavalla strategista kuin on niiden energia- ja vesiliiketoimintojen, jotka sijaitsevat Kemijärvellä ja tuottavat palveluita kemijärveläisille, sanoo Kemijärven kaupunginjohtaja Atte Rantanen.
Kaukolämpöverkkoa on Pelkosenniemellä 4,3 kilometriä ja paikallisen lämpökeskuksen tuottamaa lämpöä myytiin asiakkaille noin 3 800 MWh vuonna 2018. Vastaavasti Pyhätunturin lämpökeskuksen tuottamaa lämpöä jaettiin 3,2 km verkossa ja myytiin 2 400 MWh vuonna 2018. Molemmat lämpökeskukset käyttävät lämmöntuotannossa lähes yksinomaan metsäenergiaa.
Lisätietoja
toimitusjohtaja Ari Pöyliö, Kemijärven lämpö ja vesi Oy
ari.poylio@kemijarvi.fi , p. 040 596 1807
kaupunginjohtaja Atte Rantanen, Kemijärven kaupunki
atte.rantanen@kemijarvi.fi , p. 040 726 6601
toimitusjohtaja Kristian Gullsten, Napapiirin Energia ja Vesi Oy
kristian.gullsten@neve.fi , puh. 0400 674 400
hallituksen puheenjohtaja Lasse Kontiola, Napapiirin Energia ja Vesi Oy
lasse.kontiola@rovaniemi.fi, puh. 0400 694 233
toimitusjohtaja Ari Pöyliö, Kemijärven lämpö ja vesi Oy
ari.poylio@kemijarvi.fi , p. 040 596 1807
kaupunginjohtaja Atte Rantanen, Kemijärven kaupunki
atte.rantanen@kemijarvi.fi , p. 040 726 6601
toimitusjohtaja Kristian Gullsten, Napapiirin Energia ja Vesi Oy
kristian.gullsten@neve.fi , puh. 0400 674 400
hallituksen puheenjohtaja Lasse Kontiola, Napapiirin Energia ja Vesi Oy
lasse.kontiola@rovaniemi.fi, puh. 0400 694 233