Ensi viikolla yritykset ympäri Suomea lisäävät avoimuuttaan yhteisellä avointen ovien tempauksella. Suomen suurimmissa yhtäaikaisissa avoimissa ovissa on lähes 100 tapahtumaa. Pirkanmaalla pääsee esimerkiksi tutustumaan Pihlgren ja Ritolan perinnetapettien ja jopa Hollywood-elokuvissa vilahtavien tapettien valmistukseen sekä Tam-Silkin neulomoon ja ompelimoon. Lisäksi luvassa on vinkkejä kodin järjestämiseen, tietoiskuja, jumppaa, bingoa ja kädentaitoja sekä uramahdollisuuksia. Tervetuloa meille -viikon takana on Suomalaisen Työn Liitto.
Tervetuloa meille -viikon tarkoituksena on esitellä suomalaista osaamista ja innostaa suomalaiset yritykset ja yhteisöt kertomaan toiminnastaan. Tänä vuonna on kannustettu järjestämään erityisesti nuorten ja yritysten kohtaamisia.
Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan noin 20 prosenttia 15–24-vuotiaista nuorista ei tiedä, mitä heitä kiinnostavissa työpaikoissa tehdään. Miltei 80 prosenttia nuorista pitää kuitenkin tärkeänä sitä, että yritykset viestivät avoimesti siitä, millaista yrityksessä on olla töissä.
Myös yritysten mielestä on tärkeää kertoa avoimesti, millaista työskentely yrityksessä on: Suomalaisen Työn Liiton jäsenyrityksille teettämän kyselyn mukaan noin kolme neljästä piti avointa viestintää tärkeänä. Toisaalta vain 55 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että avoin viestintä yrityksen toiminnasta on toteutunut hyvin.
”Yritysten avoin ja läpinäkyvä toiminta sekä tietoisuuden lisääminen ovat avainasemassa, kun suomalaisen työn arvostusta halutaan lisätä entisestään. Ensi viikolle on ilmoittautunut suuri joukko yrityksiä, jotka kertovat toiminnastaan muun muassa erilaisten työpajojen, tehdasvierailujen ja pullakahvien muodossa. Kannustamme etenkin nuoria tutustumaan itseä kiinnostaviin kohteisiin”, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.
Tapettitehtaan tapetteja näkee jopa elokuvissa
Akaassa, Nahkialanjärven rannalla sijaitsee vuonna 1930 perustettu Pihlgren ja Ritola Oy, eli Tapettitehdas. Tapettitehtaan tuotteet ovat ekologista, perinteisin menetelmin ja suurelta osin käsin tehtyä työtä. Tapetit painetaan yli 180 vuotta vanhalla rotaatiopainomenetelmällä aidolle paperille.
Kodinsisustajien ja sisustamisen ammattilaisten lisäksi myös monet museot, teatterit sekä elokuvien ja tv-sarjojen tuotantoyhtiöt ovat löytäneet Tapettitehtaan upeat tapettimallistot. Tehtaan tuotteita on nähty viime aikoina esimerkiksi Florence Foster Jenkins- ja Goodbye Cristopher Robin -elokuvissa, Mrs Wilson ja Little Woman -TV-sarjoissa sekä lukuisissa tv- ja lehtimainoksissa.
Suomalaisuus ja ainutlaatuinen kotimainen valmistustapa ovat Tapettitehtaalle ylpeyden aiheita. ”Perinteinen valmistustapa ja meillä käytössä olevat vanhat tapettipainokoneet herättävät jatkuvasti kiinnostusta. Haluamme näyttää kävijöille tapetin valmistuksen eri vaiheiden monimuotoisuuden ja käsityövaltaisuuden sekä tietenkin tarjota ainutlaatuisen elämyksen. Lämpimästi tervetuloa!” muotoilija ja yrityksen hallituksen puheenjohtaja Hanna van Ingen toivottaa.
Suomen suurimmat, yhtäaikaiset avoimien ovien päivät järjestetään nyt kolmatta kertaa 30.9.–6.10.2019. Tapahtumaviikolle on ilmoitettu lähes 100 tapahtumaa ympäri Suomen.
Kaikki Tervetuloa meille -viikon tapahtumat löytyvät osoitteesta www.tervetuloameille.fi
Osallistu keskusteluun somessa #tervetuloameille
Luvassa Pirkanmaalla on muun muassa:
- Pihlgren ja Ritolan perinnetapettien valmistukseen tutustumista
- Kotimaiseen vaateteollisuuteen tutustumista Tam-Silkillä
- Printscorpio – Aitoon Lipputehtaan tekstiilipainoon tutustumista
- Mekaselskan vinkkejä kodin järjestämiseen
- Maata parantavaan työpaikkaan tutustumista Soilfoodilla
- Uramahdollisuuksiin tutustumista Hiustalossa
- A-Klinikan toimintaan tutustumista
- Palkkatukityöpaikkoihin tutustumista Sarka Oy:ssä
- Mielenterveyskuntoutujien klubitalotoimintaan tutustumista
- Kädentaitoja, bingoa ja jumppaa Kuuselakeskuksella
- Tietoiskuja pienessä kirurgisessa silmäsairaala ÖGAssa
Tutkimustiedot käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Nuoret, työ ja kuluttaminen -tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy. Vastaajia maaliskuussa 2019 toteutetussa tutkimuksessa oli 2149 henkilöä, joista 925 oli 15–24-vuotiaita.
Suomalaisen Työn Liiton tekemään Nuoret ja työelämä – työnantajien näkökulma 2019 -jäsenyrityskyselyyn vastasi 267 liiton jäsenyrityksen edustajaa. Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 2019.
Lisätietoja:
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi
Hanna Malinen, viestintäpäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 369 4949, hanna.malinen@suomalainentyo.fi