Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Sähkön tukkuhinta laski 2019

$
0
0

Suomessa sähkö maksaa 15 prosenttia enemmän kuin Ruotsissa

Sähkön tukkuhinta laski vuoden 2019 aikana lähes kuusi prosenttia, eli vajaat kaksi euroa megawattitunnilta. Kyse on pohjoismaisessa sähköpörssissä muodostuvasta hinnasta, jota energiayhtiöt ja teollisuus maksavat ostamastaan sähköstä. Kuluttajien maksamat sähkönhinnat riippuvat energiayhtiöiden kanssa tehdyistä sopimuksista, joihin tukkuhinnan vaihtelut heijastuvat viiveellä. 

Suomessa sähkö oli noin 15 prosenttia kalliimpaa kuin Ruotsissa. Hintaero johtuu siitä, että Ruotsissa sähköä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan, Suomessa taas kulutetaan enemmän kuin tuotetaan, ja maiden välinen siirtoyhteys ei ole riittävä. Uutta siirtoyhteyttä ollaan parhaillaan suunnittelemassa Lappiin. Yhteyden on arvioitu valmistuvan 2025. 

-Suomen ja Ruotsin välisellä hintaerolla on vaikutuksia teollisuuden investointeihin, toteaa Energiateollisuus ry:n markkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa. - Teollisuuden on sähkön hinnan puolesta edelleen kannattavampaa investoida Ruotsiin, kuin Suomeen. 

-Suomalainen sähköntuotanto on liian niukkaa. Tarvitsemme lisää kotimaista uusiutuvaa ja muuta päästötöntä tuotantoa. Hintaeron takia Suomessa on paremmat edellytykset investoida sähköntuotantoon kuin Ruotsissa. Nyt täytyy pitää huolta siitä, että tuulivoiman luvitusprosessit ovat joustavia, ja että Suomesta löytyy riittävästi alueita, joille tuulivoimaa saa ja voi rakentaa. Myös muun päästöttömän sähköntuotannon, kuten vesivoiman ja ydinvoiman sekä bioenergian, toimintaedellytyksistä on pidettävä hyvää huolta, Salomaa jatkaa.  

Koko vuoden ajalta teollisuuden sähkön kysyntä laski 1,7 TWh, josta metsäteollisuuden osuus oli noin kaksi kolmannesta. Kotien sähkönkäyttö pysyi samalla tasolla kuin 2018.  

Päästöoikeuksien hinta yli kolminkertaistui vuoden 2018 aikana. Nousu näkyi myös sähkön tukkuhinnassa. Vuoden 2019 aikana päästöoikeuksien hinta kohosi vain vähän, samalla kuin sähkön hinta laski. Päästöoikeuksien hinnan nousu on osaltaan ohjannut tuotantoa vähäpäästöisiin tuotantomuotoihin ja trendin vaikutus kasvaa edelleen 

Energiateollisuus ry julkistaa vuoden 2019 sähkötilastot mm. kulutuksen, tuotantomuotojen ja päästöjen osalta 3.1.  

 

Lisätietoja:  

Pekka Salomaa, johtaja, Energiateollisuus  

0500 324 486  

 

Pohjoismaisen sähköpörssin NordPolin tilastot löytyvät oheisesta linkistä: https://www.nordpoolgroup.com/historical-market-data/ 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Trending Articles