Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee korkeatasoista tutkimusta, taidetta ja kulttuuria. Vuoden 2020 kolmannessa kokouksessaan säätiön hallitus myönsi avustuksia yli 17 miljoonalla eurolla. Kuluvana vuonna säätiö on myöntänyt tähän mennessä avustuksia noin 38 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopistolle myönnettiin 10,5 miljoonaa euroa ainutlaatuisen ja poikkitieteellisen biotalouden tutkimus- ja opetuskeskuksen perustamiseen. Eri tieteenaloja, kuten tekniikkaa, muotoilua ja kauppatieteitä hyödyntämällä keskus tutkii ja kehittää läpimurtoratkaisuja kierto- ja biotalouteen siirtymiseksi.
Avustuksella mahdollistetaan biomateriaalialueen professuuri sekä biokeskuksen ensimmäinen tutkijakoulu. Vastaavanlaista monialaista, kestävän kehityksen opetukseen ja tutkimukseen keskittyvää tohtorikoulua ei Suomessa ole, ja myös maailmalla malli on harvinainen. Huippuluokan laiteinvestoinneilla mahdollistetaan vahva teknologinen kehitystyö ja monipuolinen kokeellinen toiminta.
– Avustuspäätös bioinnovaatiokeskukselle on lajissaan säätiölle uudentyyppinen strateginen avaus. Säätiöllä on korkeat odotukset keskuksen tavoitteiden toteutumiselle, läpimurtoratkaisujen tuottamiselle ja tutkimustulosten laajamittaiselle hyödyntämiselle, toteaa säätiön asiamies Hanna-Mari Peltomäki.
Muista myönnetyistä avustuksista yli neljä miljoonaa euroa kohdistui lääketieteelliseen ja lääketieteellisen teknologian tutkimukseen kuudelle tutkimusryhmälle, kuten dosentti Heli Skottmanin tutkimusryhmälle Tampereen yliopistosta. Skottmanin ryhmä on onnistunut ensimmäisenä maailmassa 3D-biotulostamaan ihmisen sarveiskalvon ulompia osia kantasoluista.
Tutkimusyhmän tarkoituksena on jatkaa teknologian viemistä uudelle tasolle kohti täysipaksuisen sarveiskalvon tuottamista ja kliinistä käyttöä sokeutta vastaan. Kolmivuotiselle tutkimukselle myönnettiin 965 700 euroa.
Näiden lisäksi neljälle teknologiahankkeelle myönnettiin noin 1,8 miljoonaa euroa, ja kulttuurille sekä muille aloille hieman yli 600 000 euroa kolmelle kohteelle.
Myönnettyihin avustuksiin voi tutustua osoitteessa www.jaes.fi.
Jane ja Aatos Erkon säätiö vastaanottaa hakemuksia ympäri vuoden, joten ennalta määriteltyä hakuaikaa ei ole. Avustuksista päättää säätiön hallitus, joka kokoontuu neljästi vuodessa. Lisätietoja säätiöstä ja hakemisesta osoitteesta www.jaes.fi.
Lisätietoja:
Hanna-Mari Peltomäki, asiamies, Jane ja Aatos Erkon säätiö, hanna-mari.peltomaki@jaes.fi, p. 044 513 1069, www.jaes.fi