Thinking Portfolio on julkaissut Salkunhallinnan trendit 2025 -kyselyn tulokset
Thinking Portfolio on toteuttanut laajamittaisen kyselyn ja selvittänyt salkunhallinnan trendejä vuodelle 2025. Salkunhallinnan trendit 2025 -kyselyn tulokset on juuri julkaistu.
Kyselyn haastatteluissa esiin nousseet salkunhallinnan trendit on tiivistetty kuuteen pääkohtaan. Trendeinä voidaan nähdä resursoinnin ja priorisoinnin tärkeys, raportointi ja siihen liittyvä esitysvoima sekä johdon tuen merkitys. Näiden lisäksi strategiakytkentä, läpinäkyvyys sekä tiedon oikeellisuus ja tiedolla johtaminen.
Kyselyyn on haastateltu yhteensä 56 salkunhallinnan ammattilaista vuoden 2021 kesän ja syksyn aikana. Mukana on haastateltavia eri toimialoilta, muun muassa vakuutusalalta, sähköyhtiöistä, erilaisista teollisuuden yrityksistä sekä julkisen sektorin organisaatioista kuten kaupungeista, kunnista ja oppilaitoksista. Salkunhallinnan kanssa aktiivisesti tekemissä olevat haastatellut pystyivät paitsi kertomaan tämän hetken tilanteesta, myös visioimaan tulevaisuuden trendejä.
Trendikyselyn tuloksissa nostettiin esiin useita ajankohtaisia teemoja. Kyselyn mukaan esimerkiksi koronaviruksella ei juurikaan ole ollut vaikutusta organisaatioiden päätöksentekoon. Koronan nähtiin muuttaneen lähinnä organisaatioiden raportointi- ja palaverikäytäntöjä. Haastateltavat kuitenkin visioivat etätyön jatkuvan myös korona-ajan jälkeen ainakin jossain määrin.
Salkunhallinnan todettiin tukevan hyvin organisaatioiden strategian toteuttamista. Samoin sen nähtiin tukevan erityisesti projektitasoisten riskien hallintaa. Kyselyn mukaan salkunhallintaa hyödynnetäänkin erityisesti johtamisen tukena.
Keskeisimmät ja ajankohtaisimmat salkunhallinnan haasteet liittyvät erityisesti tiedon oikeellisuuden ja ajantasaisuuden varmistamiseen salkuissa. Kyselyn tuloksissa selvisi, että myös resursointi sekä projektien ja hankkeiden priorisointi aiheuttivat haasteita. Näiden lisäksi esimerkiksi projektikulttuurin heikkous sekä raportointi nostettiin esiin. Tieto tulisi saada helposti raportoitavaan ja visuaalisesti miellyttävään muotoon. Myös heikko johdon tuki aiheuttaa haasteita salkunhallintaan.
Tulevaisuuden visiossa vuonna 2025 salkunhallinnan uskottiin olevan tärkeää, ja moni uskoi sen merkityksen jopa kasvavan. Tulevaisuuden odotuksissa nostettiin usein esiin ne asiat, jotka vielä tällä hetkellä tuottivat haasteita. Tulevaisuudelta odotetaan muun muassa aktiivista resurssienhallintaa sekä projektien ja hankkeiden priorisointia ja jälkiarviointia. Vuonna 2025 salkunhallinnan visioitiin olevan aktiivisesti käytössä niin, että siihen sitouduttaisiin ja työkalu olisi kaikille tuttu.
Salkunhallinnan trendit 2025 -kyselyssä nostettiin esiin myös muita kiinnostavia ja ajankohtaisia aiheita. Bonuskysymyksenä on esimerkiksi kartoitettu haastateltavien ajatuksia salkunhallinnan merkityksestä kestävyys- ja ympäristökysymysten hallinnassa.
Thinking Portfolio Salkunhallinnan Trendit 2025 -kyselyn tuloksista on saatavilla julkaisuvapaa kirjallinen raportti, joka on vapaasti ladattavissa osoitteesta: https://thinkingportfolio.com/webinaari-salkunhallinnan-trendit-2025-haastattelututkimuksen-esittely-ja-yhteenveto/
Esa Toivonen, toimitusjohtaja
Puhelin 040 733 6670, esa.toivonen@thinkingportfolio.com
Katri Harju, Customer Success Manager (asiakkuudenhallinta ja viestintä)
Puhelin 040 706 4354, katri.harju@thinkingportfolio.com