Vuodesta 2001 ammattikosmetiikkaa maahantuoneet sisarukset Henna Meriharju ja Harri Kujala pohtivat reilu viisi vuotta sitten ratkaisuja sokerointisarjojen käytettävyyden haasteisiin ja päätyivät yllättäen keksimään kokonaan uuden innovaation, joka on lyhyessä ajassa valloittanut käyttäjiensä sydämet ympäri maailman. Kauneudenhoitoalan ammattilaisilta saamansa palautteen perusteella Meriharju ja Kujala kokivat, että ihokarvojen poistossa käytettävän sokerointimassan käsittelystä pitäisi tehdä helpompaa, jolloin toimenpide olisi miellyttävämpi myös asiakkaalle ja hellävaraisempi iholle. Villi idea käyttää luonnollista ksylitolia raaka-aineena osoittautui niin toimivaksi, että sisarukset tulivat luoneeksi karvanpoistomaailmaan kokonaan uuden candying-kulttuurin.
– Antibakteerista ksylitolia käytetään esimerkiksi atooppisen ihon hoidossa, ja mieleemme juolahti, josko se voisi toimia sokerimassan raaka-aineena myös karvanpoistossa. Testasimme ideaa käytännössä ja onnistuimme osumaan niin oikeaan, että haimme ja saimme keksinnöllemme patentin, Meriharju tiivistää Skin Candy -tuotesarjan taustaa.
Rauhoittava ja kosteuttava ksylitoli tekee sokerimassasta tahmaisempaa ja karvanpoistosta ihoystävällisempää. Yhdessä Skin Candy -ihonhoitotuotteiden kanssa karvanpoiston jälkeiset ärsytysoireet tyypillisesti myös vähenevät.
– Helppokäyttöisyydestään johtuen ammattilaiset ovat siirtyneet iloiten candyingin maailmaan. Candying-karvanpoistoa on saatavilla jo lukuisista hoitoloista ympäri Suomen, Meriharju vinkkaa.
Syötävän vastuullista
Luonnollisista raaka-aineista valmistettuja Skin Candy -tuotteita voi käyttää hyvällä omalla tunnolla, sillä tuotteet ovat vesiliukoisia vailla ympäristömyrkkyjä.
– Ihokarvojen poistoon valmistetut massat ovat puhdasta sokeria ja jopa syötävän turvallisia, Meriharju naurahtaa, ja jatkaa:
– Skin Candyn jälkihoitotuotteetkin menisivät kirkkaasti läpi luonnonkosmetiikan sertifikaateista, sillä niiden luonnollisuusaste on 99,6 prosenttia ja luomun edellytys on 95 prosenttia.
Ekologinen keksintö Skandinaviasta on otettu maailmalla vastaan kiitollisina. Yhteisöllisyyttä ja lämminhenkisyyttä viljelevän perheyrityksen arvomaailma näyttää kutsuvan ihmisiä erityisesti poikkeusolojen jälkeen.
– Tulimme juuri Saksasta messuilta, ja iloinen yhteisömme maailmanlaajuisesti kasvaa jatkuvasti. Candyingista puhutaan jo Japania ja Uutta-Seelantia myöten. Kasvamme pienen perheyrityksen arvoja vaalien, iloa ja ihmisyyttä kunnioittaen, Meriharju päättää hymyillen.
Etsi oma hoitolasi ja varaa aikasi uuden ajan karvanpoistoon:
Kauneushoitola Ritva Sjöblom
Brahenkatu 7C 56, 20100 Turku
p. 040 775 9152
www.pkkh.net
Kauneushoitola-kynsistudio NailStation-NSI Finland
Santakatu 2 LT 1-2, 00180 Helsinki
p. 040 556 1260
www.nailstation.fi
Kosmetologinen hoitola Brava
Eerikinkatu 22 bA 16, 20100 Turku
p. 02 231 1300
www.brava.fi
KauneusStudio Hymy
Uomakuja 2, 01600 Vantaa
p. 045 203 0304
www.kauneusstudiohymy.fi
HIUS Kauneus- ja komeushoitola
Vapaudenkatu 38, 40100 Jyväskylä
p. 044 240 0743
www.hius.me
EDGE beauty
Hallituskatu 7, 33200 Tampere
p. 040 550 9202
www.edgebeauty.fi
www.edgebeautyshop.fi
Vaasa Day Spa
Raastuvankatu 7, 65100 Vaasa
p. 050 328 8887
www.vaasadayspa.fi