Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3066

Kalaneuvos -brändin takana toimiva Nordic Fish -konserni laajentaa toimintaansa ostamalla Terhontammi Oy:n

$
0
0

 

Nordic Fish Oy on ostanut Itä-Suomessa toimivan siian poikaskasvatukseen keskittyneen Terhontammi Oy:n koko osakekannan.

Vuonna 1993 perustettu Terhontammi Oy toimii Leppävirralla ja on yksi Suomen johtavista siianpoikastuottajista. Terhontammen edellisen tilikauden liikevaihto oli 1,1 milj. euroa ja se on investoinut viime vuosina merkittävästi kasvatuksen kehittämiseen ja laajentamiseen. Tulevaisuudessa toimintaa tullaan laajentamaan myös kirjolohen poikastuotantoon.

”Lähdemme avoimin mielin ja kehitysmielessä liittämään tämän hyvin hoidetun poikaslaitoksen osaksi kokonaisuuttamme. On hienoa, että aikaisemmat omistajat ovat avarakatseisesti investoineet yritykseen ja sen toiminnan kehittämiseen ja pääsemme nyt yhdessä laajentamaan sen toimintaa” sanoo Nordic Fish:n konserniyhtiöiden hallituksen puheenjohtaja, kalatalousneuvos Veijo Hukkanen.

Terhontammen perusliiketoimintaa jatketaan yrityskaupan jälkeenkin normaalisti, pitkäaikaisia asiakassuhteita tullaan vaalimaan ja henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä, mukaan lukien yrittäjäpariskunnan Leena Aholan ja Terho Roposen. Yrityskauppa tulee auttamaan molempia osapuolia vastaamaan paremmin kotimaisen kalan kasvavaan kysyntään.

”Nordic Fish:n tahtotila varmistaa ja vahvistaa kotimaisen kalan tuotantoa sopii erinomaisesti myös Terhontammen ajatusmaailmaan ja olemme iloisia, että yrityksemme pääsee jatkamaan kasvuaan vahvan perheyrityksen tuoman tuen voimin” toteaa Terhontammen toimitusjohtaja Terho Roponen.

 

Lisätietoja:

Nordic Fish Oy, hallituksen puheenjohtaja Veijo Hukkanen, p. +358 500 655356 veijo.hukkanen@kalaneuvos.fi

Terhontammi Oy, toimitusjohtaja Terho Roponen, p. +358 44 324 2111  terho_roponen@outlook.com

Kalaneuvos Oy, toimitusjohtaja Hans-Mikael Helenius, p. +358 50 523 7297

hans-mikael.helenius@kalaneuvos.fi

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3066

Trending Articles