Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3066

Torniossa pannaan Suomen parhaita lagereita – Suomen Paras Olut -kilpailusta kultaa ja hopeaa

$
0
0

Tornion Panimon 1873 hunaja-bock palkittiin sarjansa Suomen parhaana ja Lapland Original Lager voitti hopeaa, kun Suomen Paras Olut 2023 -kilpailun tulokset julkistettiin perjantaina gaalaristeilyllä Viking Gracella.

Suomalainen Olut ry:n järjestämään kotimaisille oluille tarkoitettuun kilpailuun osallistui 53 panimoa ja 450 erilaista olutta 15 eri sarjassa. Tornion Panimon 150-vuotisjuhlan kunniaksi pantu 1873 hunaja-bock palkittiin Suomen parhaana muu vaalea lager-sarjassa, jossa kisasivat mm. voimakkaasti humaloidut ja vahvat vaaleat lageroluet. Lapland Original Lager voitti kansainvälisten vaaleiden lagereiden hopeaa.

– Meidän huippu porukkamme on tehnyt pitkäjänteistä työtä laadun eteen ja on upeaa saada tällaista tunnustusta sille työlle, kiittelee Tornion Panimon panimomestari ja toimitusjohtaja Kaj Kostiander.

Tornion Panimo on alusta asti pitänyt kärkituotteinaan vaaleita lagereita, mikä on haastavuutensa vuoksi pienpanimolle melko harvinaista. Voittajaolut suunniteltiin osaksi Tornion panimoperinteen 150-vuotisjuhlan kunniaksi tehtyä 1873-olusarjaa. 1873 Hunaja-bock on todellinen lähituote, sillä siinä on käytetty Pehkolan Mallastamon lähimaltaita sekä Lapin hunajaa, joka tulee vain 6 km panimolta pohjoiseen sijaitsevalta Mykkälän mehiläistarhalta.

– Tavoitteenani oli luoda vahva vaalea lager, johon hunaja tuo kukkaista aromia, mutta myös juotavuutta parantavaa keveyttä, panimomestari kuvailee oluen kehitysprosessia. Maun puhtaus on pitkän kypsytyksen tulosta. Tyyliin sopiva alkoholiprosentti 7,3 otettiin suoraan Tornion panimoperinteen syntyvuoden 1873 kahdesta viimeisestä numerosta.

Hopeamitalisti Lapland Original Lager ei esitelyjä kaipaa. Oluen ja sen luoneen panimomestarilegenda Leo Andelinin koskettavasta tarinasta on jopa kuvattu dokumenttielokuva. Tornion Panimo palautti tuotantoon Andelinin 1960-luvulla luoman Lapin kultamitalioluen alkuperäisreseptin vuonna 2017, minkä jälkeen kultaisella Monde Selection-laatupalkinnolla palkittu olut on ollut vaaleita, kevyesti humaloituja pienpanimolagereita suosivien kuluttajien suosiossa.

Tornion Panimo on kiertänyt toistakymmentä oluttapahtumaa kesän aikana ja niissä 1873 Hunaja-bock ja Lapland Original Lager ovat olleet panimon suosituimmat oluet.

– Tornion oluiden ytimessä on raikkaus ja helppo juotavuus. Voittajaoluemmekaan eivät ole kapean harrastajajoukon kuriositeettityylejä, vaan suuren yleisön suosikkeja, kuten kesän oluttapahtumatkin osoittavat, iloitsee tapahtumista vastannut Tornion Panimon yhteisömanageri Janne Siltala.

Suomalainen Olut ry:n järjestämään kilpailuun osallistui 53 panimoa ja 450 erilaista olutta 15 eri sarjassa. Tuomaristo arvioi sokkomaisteluina oluen aromia, tasapainoisuutta, virheettömyyttä ja tyylimukaisuutta sarja kerrallaan. Kotimaisten asiantuntijoiden lisäksi tuomaristossa oli mukana kymmenkunta kansainvälistä tuomaria. Suomen Paras Olut -kilpailu on yksi seitsemästä Euroopan oluenkuluttajien liiton – European Beer Consumers’ Unionin (EBCU) hyväksymästä kilpailuista.

 

1873 Hunaja-bock 7,3 %

Pehkolan lähimaltailla ja Lapin hunajalla pantu vaalea, vahva maibock-tyylinen lagerolut. Tuoksu on kukkainen ja hunajaisen makea, runko maltainen ja pehmeä, loppumaku taittuu kuivaksi kevyen katkeron tasapainottaessa maltaan makeutta. Korkea alkoholipitoisuus on peitossa ja olut on yllättävän kevyt ja helposti juotava.

Maltaat: Pehkolan pilsner, münich, pale ale
Humalat: Magnum, Loral.

Tuotetiedot: https://tornionpanimo.fi/1873-hunaja-bock/

 

Lapland Original Lager 5,2 %

Legendaarisella 1960-luvun alkuperäisellä Lapin kultamitalioluen reseptillä pantu kevyt, pehmeän maltainen ja puhtaan raikas lagerolut. Tuoksu puhdas, makean maltainen, ripaus humalan yrttisyyttä. Runko viljaista, maltainen, aavistuksen makea. Jälkimaku kuiva, kevyen ruohoisa ja yrttinen katkero.

 Tuotetiedot: https://tornionpanimo.fi/original-lapland-lager/

 

Lisätiedot: 

Kaj Kostiander, panimomestari / toimitusjohtaja, Tornion Panimo Oy 

Puhelin: 0400 419 902 / email: kaj.kostiander@tornionpanimo.fi 

Kilpailun sivut: http://www.suomenparasolut.fi 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3066

Trending Articles