Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Korjaustiedote: Veneenrakennusteollisuuden sekä harja- sivellinalojen palkankorotukset sovittu

$
0
0

Lähetimme teille hetki sitten tiedotteen, jonka loppuosa sisälsi asiayhteyteen sopimattomia tietoja. Ohessa on korjattu tiedote. Pahoittelemme virheestä mahdollisesti aiheutunutta vaivaa.

Veneenrakennusteollisuuden sekä harja- ja sivellinalojen työehtosopimuksiin on sovittu työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaiset kolmannen vuoden palkantarkistukset. Sopimuskausi on molemmilla sopimusaloilla 13 kuukautta eli 1.1.2016–31.1.2017.

Palkkoja korotetaan 1.1.2016 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 10 senttiä tunnilta ja kuukausipalkkaisilla 17,33 euroa kuukaudessa. Yleiskorotus on kuitenkin vähintään 0,47 prosenttia.

Sopimukset sisältävät myös määräykset korotusten toteuttamisesta, vuorotyölisistä sekä luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen korvauksista.

Sopimukset allekirjoitettiin keskiviikkona 2. syyskuuta. Veneenrakennusteollisuudessa työnantajia edustaa Veneteollisuuden työnantajat ry ja harja- ja sivellinaloilla Kemianteollisuus ry.

Veneenrakennusteollisuudessa työskentelee noin 800 työntekijää. Harja- ja sivellinaloilla vastaava luku on noin 100.

Lisätietoja työehtosihteeri Eero Juhonen puh. 045 130 5091.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Trending Articles