Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

LAPP vahvistaa globaalia ja alueellista johtoaan

$
0
0
Matthias Lapp (oikealla) luovuttaa EMEA-alueen toimitusjohtajan tehtävänsä Michael Seddigille.

 

"Tällä merkittävällä henkilöstöratkaisulla vahvistamme strategisesti globaalia ja alueellista johtoamme, jotta voimme jatkossa vastata entistä nopeammin ja tarkemmin asiakkaidemme tarpeisiin. Sukupolvenvaihdoksesta lähtien oli selvää, että haluaisin lopulta keskittyä konsernin toimitusjohtajan tehtävään ja täyttää alueellisen johdon paikan sisäisesti. Nyt olemme löytäneet tehtävään oikean henkilön omasta organisaatiostamme”, kertoo Matthias Lapp. 

Perhe aloitti sukupolvenvaihdoksen vuonna 2022, jolloin Andreas ja Siegbert Lapp vetäytyivät konsernin operatiivisesta toiminnasta. Matthias Lapp siirtyi silloin toimitusjohtajaksi Andreas Lappin jälkeen, työskenneltyään yrityksessä 12 vuotta. Katharina Lapp puolestaan korvasi Siegbert Lappin konsernin hallintoneuvostossa. Matthias Lapp on tähän saakka hoitanut konsernin toimitusjohtajan roolin ohella myös EMEA-alueen johtamisen. Tänä aikana hän on ohjannut yritystä menestyksekkäästi taloudellisten ja geopoliittisten haasteiden läpi. 

Vahvaa toteutusta, kokemusta ja asiakaslähtöisyyttä

Huhtikuusta 2025 lähtien Michael Seddig vastaa perheyrityksen suurimmasta myyntialueesta, EMEA-alueen toimitusjohtajana. Viimeisen puolentoista vuoden aikana hän on COO-roolissaan edistänyt asiakaslähtöistä toimitusketjun kehitystä, laajoja prosessiparannuksia ja tuotantokapasiteetin merkittävää kasvattamista. Hän jatkaa myös nykyisessä roolissaan. Ennen LAPPille siirtymistään Seddig työskenteli LEONIn globaalin asiakasrajapinnan johtotehtävissä. LEONI on kaapeli- ja johdinsarjaratkaisujen toimittaja autoteollisuudelle, 

Matthias Lapp: ”Asiakkaidemme tarpeiden kääntäminen osaksi organisaatiotamme – tätä Michael Seddig toteuttaa täysillä. Hänen kokonaisvaltainen asiakasfokuksensa yhdistettynä laajaan kokemukseen toimitusketjun hallinnasta ovat valtava lisäarvo LAPPille. Olen erittäin tyytyväinen, että hän johtaa jatkossa EMEA-aluetta – käytännönläheisesti, vahvalla toteutuksella, inhimillisesti ja asiakaslähtöisesti.” 

Michael Seddig: ”Otan innolla tämän tehtävän vastaan. LAPP on ainutlaatuinen yritys, jossa on fantastinen tiimi ja vahva yrityskulttuuri. Yhdessä johdamme EMEA-aluetta menestyksekkäästi tulevaisuuteen. Vaikka taloudellinen tilanne on haastava keskeisillä markkinoillamme Euroopassa, jatkamme strategista muutosta kohti ratkaisutoimittajuutta. Keskitymme erityisesti kasvumarkkinoihin Lähi-idässä ja Afrikassa sekä tulevaisuuden aloihin, kuten uusiutuviin energialähteisiin, intralogistiikkaan ja e-mobilityyn.” 

Muutoksia eurooppalaisen emoyhtiön hallintoneuvostossa

Samanaikaisesti Andreas Lapp jättää eurooppalaisen emoyhtiön U.I. Lapp GmbH:n hallintoneuvoston. Hänen tilalleen astuu hänen veljenpoikansa Matthias Lapp, joka siirtyy hallintoneuvostoon luopuessaan EMEA-alueen johdosta. U.I. Lapp GmbH, LAPP-konsernin emoyhtiö, on nimetty yrityksen perustajan Ursula Ida Lappin mukaan. 

Andreas Lapp: ”Yksi asia on selvä: LAPP on ja pysyy aidosti perheyrityksenä. Perheenjäsenet jatkavat LAPP-konsernin johtamista myös tulevaisuudessa.” Muutos U.I. Lapp GmbH:n hallintoneuvostossa ei aiheuta muutoksia Lapp Holding SE:n globaaliin hallintoneuvostoon, jonka jäsenet ovat hallintoneuvoston puheenjohtaja Dr. Hans Schumacher sekä Peter Schmid ja Katharina Lapp.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Trending Articles