Tiedote 10.6.2016
LapWall Oy
Puuelementtitehdas LapWall Oy palkkaa 40 uutta työntekijää
Suomessa on viime aikoina totuttu lukemaan ikäviä yt-uutisia. Pyhäntäläinen puuelementtitehdas LapWall iskee takaisin ja palkkaa välittömästi 40 uutta työntekijää.
LapWall käynnistää mittavan rekrytointikampanjan, jolla haetaan kymmeniä uusia työntekijöitä.
– Olemme tehneet tuotantoon liittyen viime vuosina miljoonainvestointeja ja nyt tarvitsemme lisää työvoimaa tukemaan voimakasta kasvua ja kansainvälistymistä, kertoo LapWall Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen.
Suomen suurin puuelementtitehdas työllistää tällä hetkellä yli 120 työntekijää. Uusia työntekijöitä rekrytoidaan sekä tehtaalle, työmaille että hallintoon. LapWall hakee esimerkiksi 30 uutta elementinvalmistajaa, elementti- ja rakennesuunnittelijoita, arkkitehtia, työnjohtajia, työmaapäällikköä sekä työntekijöitä tietohallinnon ja huollon puolelle.
– Palkkaamme kaikki työntekijät vakituisiin työsuhteisiin. Emme usko pätkätöihin, Pekkarinen pamauttaa.
LapWall suuntaa voimakkaasti kohti kansainvälisiä kenttiä ja Skandinavian puurakentamisen markkinajohtajan paikkaa.
– Vuonna 2015 avasimme muun muassa uuden 4000 m² tuotantolaitoksen. Tärkeintä kuitenkin on, että kasvamme ja kansainvälistymme kannattavasti. Olemme voittoa tekevä yritys, joka tavoittelee tulevina vuosina 100 miljoonan euron liikevaihtoa, Pekkarinen kertoo.
LapWall ottaa työhakemuksia vastaan osoitteeseen info@lapwall.fi.
Pyhännällä sijaitseva LapWall Oy on Suomen suurin ja Euroopan modernein puuelementtitehdas. Puuelementoinnin edelläkävijä tarjoaa ammattirakentajille kustannustehokkaan tavan rakentaa puusta. LapWall vie puuelementtejä Pohjoismaiden lisäksi Keski- ja Itä-Eurooppaan sekä Venäjälle.