Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Ylihärmässä toimivan Pellon Group Oy:n Pellon tuoteperheelle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetuista tuotteista. Pellon tuoteperhe käsittää mm. ruokinta-, kaluste-, ilmanvaihto- ja lannankäsittelyratkaisut sika- ja nautatiloille.
Avainlippu voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen kohdistuvat kustannukset.
- Pellon Group täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi haluamme avainliputtaa kotimaisuuden puolesta. Avainlippu kertoo siitä, että olemme osa kotimaista elintarvikeketjua ja sitoutuneet osaltamme ketjun kehittämiseen myös jatkossa, toteaa myyntijohtaja Harri Muilu Pellon Groupista. Myös useassa vientikohteessa tuotteen suomalaisuutta kannattaa korostaa, sillä suomalaisen osaamisen maine on hyvä, kertoo Muilu.
Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 86 % prosenttia suomalaisista tuntee Avainlipun. Vastaajista suurin osa (57 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin erittäin paljon tai melko paljon.
Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala toteaa, että kotimaisen tuotteen hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.
Lisätietoja
Harri Muilu, myyntijohtaja, Pellon Group Oy, 050-388497, harri.muilu@pellon.com
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi