Katse puutarhan kevääseen
Puutarhan syystöiden lomassa on hyvä suunnata katse jo tulevaan kevääseen ja kesään. Syksyn suunnitelmat ja istutukset tuovat puutarhan kevään lähemmäksi ja sitä on mukavampi odottaa. Syksyllä pihan istutuksia kannattaa vielä täydentää edullisilla hankinnoilla. Kasveja voi istuttaa aina siihen asti kunnes maa routaantuu.
Nyt on myös paras aika varmistaa kevään väriloisto ja istuttaa sipulikukkia. Sen sijaan kaikkein arimpien pensaiden ja puiden istuttaminen on hyvä siirtää kevääseen, sillä loppusyksyn aikana juurtuminen on hidasta, minkä vuoksi pakkasvaurioiden riski kasvaa. Perennoja voi hyvin jakaa ja siirtää uusiin paikkoihin vielä syksyn aikana tai merkitä jaettavat kasvit ja siirtää ne vasta keväällä.
Suunnitelmat keväälle
Lokakuussa on mainio hetki pysähtyä miettimään omaa pihaa ja puutarhaa. Miten toimiva se oli kesän aikana? Mitä hyvää siinä oli ja mikä kohta kaipaisi kunnostusta? Muuttuiko jokin osa pihasta ahtaaksi tai tarvitsisiko piha uusia toimintoja tai istutuksia. Syksyn viileydessä kannattaa kiertää puutarha, ottaa siitä kuvia tai piirtää pohjakartta, jossa ovat mukana uudet ja vanhat istutukset. Syysmuistiinpanot tallennetaan odottamaan kevättä, mutta niitä voi tarvita myös talven aikana.
Uudet vielä pienet perennat ja istutukset on hyvä merkitä maastoon myös merkkitikuin, sillä talven aikana usein unohtuu, mitä mihinkin on istutettu? Sipulikukkien paketit lajikenimineen kannattaa tallettaa syysmuistiinpanojen väliin. Talvella on antoisaa suunnitella muutoksia omaan pihaan ja tarvittaessa kääntyä myös ammattilaisten puoleen. Silloin hyvä pohjapiirros ja valokuvat pihasta kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Puutarhasuunnittelijoilla on yleensä kasvukauden jälkeen parhaiten aikaa perehtyä ja tehdä uusia suunnitelmia, jotka ovat sitten heti keväällä vietävissä käytäntöön. Moni suunnittelee puuharhaansa myös itse talven aikana lukien alan lehtiä ja kirjoja, joista poimittuja ideoita voi soveltaa omiin suunnitelmiin.
Oma to-do-lista
Kevääksi kannattaa samalla tehdä jo nyt itselle niin sanottu to-do -lista niistä muutoksista, joita piha kaipaa. Samaan listaan kannattaa kirjoittaa mieleisten vihannes- ja kesäkukkalajien sekä lajikkeiden nimet, jotka menestyivät omalla pihalla kaikkein parhaiten. Hyvien kuvien avulla muisti virkistyy. Keväällä taimimyymälässä asiointi helpottuu ja onnistumisen elämyksiä syntyy helpommin, kertoo Puutarhaliitosta Timo Taulavuori. Kokemuksesta voin sanoa, että keväällä muisti ei enää toimi yhtä hyvin kuin syksyllä, jolloin vielä kuvittelee muistavansa kesän parhaimmat onnistumiset puutarhassa. Muistilistan avulla voi myös tiedustella myymälöistä suosikkejaan ja samalla osaa karttaa mahdollisia huonosti omassa pihassa menestyneitä valintoja.
Lisätietoja: Timo Taulavuori, Puutarhaliitto ry, p. 040745 3005, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi