Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Suomalaiset jalkinevalmistajat kampanjoivat kotimaisen kengän puolesta

$
0
0

VEDÄ REILUSTI KOTIIN PÄIN JA VALITSE KOTIMAISTA

Suomalaiset jalkinevalmistajat kampanjoivat reilusti suomalaisen työn puolesta. ”Kotiin päin – valitse kotimaiset kengät” on projekti, jolla edistetään kotimaisten kenkien tunnettuutta.  Se on tiedotus- ja tunnettuuskampanja, jonka teema kehottaa kuluttajia valitsemaan kotimaisten valmistajien tuotteita ja näin edistämään kotimaista työtä. Vuoden loppuun saakka jatkuva kampanja näkyy vahvasti TV:ssä ja kuuluu kaikilla merkittävimmillä radiokanavilla, internetissä sekä sosiaalisessa mediassa. Kampanjan tavoitteena on lisätä kotimaisen työn arvostusta, työllisyyttä sekä kotimaisten kenkien tunnettuutta kuluttajien keskuudessa. Jokaisella kuluttajan valinnalla on vaikutusta työllisyyteen Suomessa. 

Kotimainen kengänvalmistus on pitänyt pintansa. Vuonna 2015 Suomessa valmistettiin noin 2,5 miljoonaa paria jalkineita, joista lähes puolet meni vientiin. 

Kenkä- ja nahka-ala työllistää tällä hetkellä noin 1000 henkilöä. Alan kattojärjestö on Kenkä- ja Nahkateollisuus ry, johon kuuluu noin 20 yritystä. 

Suomen pohjoiset keliolosuhteet asettavat jalkineiden laadulle erittäin kovat vaatimukset. Valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden tulee sopia äärimmäisiinkin olosuhteisiin. Tarvitaan käytännön kokemusta siitä, mitä suuret lämpötilanvaihtelut, sateet, talven liukkaat kelit, pakkaset ja suolatut kulkutiet vaativat jalkineiltamme. 

Suomalaisten jalkinevalmistajien etuna on kotimaisten erityisvaatimusten tuntemus.  Muun muassa Keski-Euroopassa tai Aasiassa valmistetuissa jalkineissa on pääsääntöisesti kapeampi lesti. Suomessa valmistetuissa jalkineissa käytetään paremmin suomalaiseen jalkaan sopivaa lestiä. Jalkaan sopivuus on tutkimustenkin mukaan kuluttajalle tärkeää kenkien valinnassa. Talvella lestin tilavuudessa joudutaan myös huomiomaan kylmyyden aiheuttamat vaatimukset.

Kotimaiset jalkinevalmistajat ovat lähellä asiakkaita. Tästä syystä kotimaiset valmistajat pystyvät ulkomaisia tuottajia selvästi paremmin huomioimaan käyttäjien kokemukset ja palautteet. 

 

Lisätietoja:

www.kotimaisillakengillä.fi 

Suomen Kenkä- ja Nahkateollisuus ry 
Puheenjohtaja 
Markku Jokinen 

markku.jokinen@sievi.com 
0400684470


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Trending Articles