Omistusjärjestelyjen myötä uuden yhtiön Satron Automation Oy:n rahoitusasemaa on vahvistettu Pikespo Invest Oy:n tullessa vähemmistöomistajaksi yhtiöön. Timo Blomin ja hänen perheensä omistama TJB-Yhtiöt Oy jatkaa yrityksen enemmistöomistajana. Järjestely toteutettiin perustetun Satron Automation Oy:n kautta, joka osti koko Satron Instruments Oy:n osakekannan.
Omistusjärjestelyllä ei ole vaikutusta Satron Instruments Oy:n operatiiviseen toimintaan. Yhtiön asiakkailleen tarjoamat nykyiset tuotteet, palvelut ja asiakastuki säilyvät ennallaan. Myös uusien tuotteiden kehitystyötä ja yrityksen toimintaan kiinteästi liittyviä kehityshankkeita tullaan jatkamaan entiseen tapaan.
Satron Instruments Oy:n liiketoiminta on ollut viime vuosina vakaassa kasvussa ja tilauskanta on vahva kaikilla yrityksen liiketoiminta-alueilla. Kasvun suurimpana esteenä on ollut yrityksen heikko käyttöpääomatilanne, joka tehdyllä järjestelyllä saatiin merkittävästi vahvemmaksi.
- Viime vuosien aikana olemme kasvaneet kannattavasti ja meillä on erinomaiset edellytykset jatkaa samalla tiellä. Omistuspohjan laajentamisen myötä meillä on entistä paremmat edellytykset harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa, kehittää toimintojamme ja kasvattaa markkinaosuuttamme, kertoo Satron Instruments Oy:n toimitusjohtaja Timo Blom. Lisäksi tehty omistuspohjan laajentaminen mahdollistaa aktiivisen roolin ottamisen toimialan tulevissa järjestelyissä.
Yrityksen asiakkaat ja henkilöstö ovat ottaneet omistusjärjestelyjä koskevan uutisen vastaan erittäin positiivisesti, toteaa Timo Blom.
- Toimintamme on aina perustunut pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja pitkäjänteisesti yhdessä tehtyyn kehitystyöhön. Nyt toteutettu järjestely vahvistaa Satron Instruments Oy:n edellytyksiä kehittää asiakkaittemme kannattavuutta parantavia uusia mittalaitteita, sanoo Satron Instruments Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esko Teerikorpi.