Quantcast
Channel: Tuotanto - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Espoo on Suomen kolmanneksi paras kuntahankkija

$
0
0

Espoon kaupunki sai kolmanneksi eniten ääniä, kun Suomalaisen Työn Liitto pyysi kuntavaikuttajia ja hankinta-asiantuntijoita nimeämään kunnan, joka on profiloitunut erityisen hyväksi hankintaosaajaksi valtakunnallisessa, julkisia hankintoja koskevan tutkimuksensa yhteydessä.

Tehtävä ei ollut helppo, sillä muiden kuntien hankintaosaamisen arviointi on vaikeaa ja omaa kuntaansa ei ollut lupa äänestää. Espoon kaupunkia ehdottaneet kunta-alan asiantuntijat perustelivat ehdotuksensa siten, että Espoo on rohkeasti ottanut yksityisiä toimijoita mukaan kuntapalveluiden tuottajiksi julkissektorin rinnalle.

Espoon kaupungin Hankintakeskuksen hankintajohtaja Ari Erkinharju kertoo, että Espoon kaupunki on määrätietoisesti panostanut hankintatoimen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja toteuttamiseen.

– Käymme toimittajien kanssa markkinavuoropuheluja ja teemme paljon tietopyyntöjä toimittajille hankintoja valmistellessa. Teemme myös jatkuvaa yhteistyötä Espoon Yrittäjien ja muiden sidosryhmien kanssa, Erkinharju kertoo. Espoo on myös ottanut kaupungin asukkaita mukaan määrittelemään palveluiden sisältöä varmistaakseen hankintojen mahdollisimman hyvän lopputuloksen ja vaikuttavuuden.

– Sopimuskauden aikana teemme jatkuvaa yhteistyötä sopimustoimittajien kanssa ja pyrimme aina hankinnoissa kokonaistaloudellisen edullisuuden lisäksi varmistamaan hankintojen vaikuttavuuden ja vastuullisuuden näkökulmat, Erkinharju summaa.

Eniten ääniä tutkimuksen yhteydessä suoritetussa äänestyksessä sai Kiuruvesi ja toiseksi eniten Sodankylä. Kiuruvesi sai kiitosta varsinkin ruokapalveluistaan ja Sodankylä edelläkävijänä toimimisestaan elintarvikehankintojen kotimaisuudessa ja paikallisuudessa pienestä kuntakoosta huolimatta.

Suomalaisen Työn Liitto selvitti kunnanvaltuutetuilta, kuntien hankinnoista vastaavilta henkilöiltä ja valtakunnantason hankinta-asiantuntijoilta heidän näkemyksiään muun muassa kuntien hankintastrategioista ja innovatiivisista hankinnoista. Tutkimuksen toteutti Aula Research Oy sähköisenä kyselynä 14.4.–17.5.2016. Kyselyyn vastasi 1017 henkilöä.

Lisätietoja:

tutkimuspäällikkö Jokke Eljala, Suomalaisen Työn Liitto, jokke.eljala@suomalainentyo.fi, p. 050 374 7410

viestintäpäällikkö Sanna Huovinen, Suomalaisen Työn Liitto, sanna.huovinen@suomalainentyo.fi, p. 050 361 3080


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3065

Trending Articles