Henkilö- ja paliskuntakohtaiset ajetut porotyökilometrit jäävät usein muistinvaraisiksi ja merkitsemättä. Paliskunnan kaikki vähennykset vaikuttavat porokohtaiseen verotusarvoon. Jos paliskunnassa joku jättää täyttämättä ajopäiväkirjan, näkyy menetykset muilla saman paliskunnan poromiehillä.
Ajopäiväkirjaa tehdessä keskeisenä haasteena on tallentaa verotuksessa huomioitavaa, vähennyskelpoista tietoa eri kulkuneuvoilla suoritetuista ajoista. Samoin ajotyyppien erittely, onko kyseessä esimerkiksi paliskunnan ajo tai metsä-/porotalousajo on työlästä.
Tällä hetkellä poromiehet täyttävät ajopäiväkirjat pääsääntöisesti manuaalisesti. Ajopäiväkirjalle merkitään ajotunnit, kilometrit sekä alku- ja päätepisteet. Näiden tietojen perusteella pystytään helpottamaan paliskunnan talouden ja kirjanpidon seuraamista sekä laskemaan korvauksia.
Jotta kaikki porotalouteen liittyvät ajoneuvokohtaiset kulut saadaan kirjattua nopeasti ja vaivattomasti, on mahdollisuus hyödyntää nykyteknologian tuottamia ratkaisuja. Esimerkkitapauksessa poromiehen hyödyntäessä sähköistä ajopäiväkirjaa puolen vuoden ajan, saatiin porokohtainen verotusarvo laskemaan kaksi euroa. Sähköisellä ajopäiväkirjalla ajomatkaan liittyvät tiedot tallentuvat automaattisesti helpottaen poromiesten päivittäistä työtä. Teknologia mahdollistaa myös ajotyyppien erittelyn, jolloin saadaan selkeä raportointi kuluvähennyksistä.
Lisätietoja:
Hanna Suppula / PPCT Finland Oyhanna.suppula@ppct.fip. 040 823 2027 www.paikannin.com