RD Velho Software Developer Challenge 2018 -kilpailussa suoritetaan erilaisia ohjelmointiin liittyviä käytännön tehtäviä. Haaste on kolmiosainen: kilpailijoille annetaan kolme itsenäistä tehtävää, joista ensimmäinen julkaistaan 10.10, toinen 19.10 ja kolmas 26.10. Aiheet tehtävissä sivuavat tiedon salaamista, IoT-teknologiaa sekä tekoälyä. Kilpailutyöt on palautettava 6.12.2017 mennessä.
Kilpailun säännöt, aikataulu ja muut tiedot on julkaistu RD Velho SW Developer Challenge -kilpailun verkkosivuilla.
SW-kilpailussa vaaditaan monipuolista osaamista
Tehtävien ratkaisut pisteytetään ratkaisun kattavuuden ja laadun mukaan. Jokaiselle tehtävälle on luotu oma pisteytystaulukkonsa. Yhteensä eniten pisteitä kerännyt kilpailija voittaa kilpailun. Kilpailutöiden tulee olla kokonaisuudessaan ennen julkaisemattomia, mutta avoimessa jakelussa olevien tai aikaisemmin julkaisemattomien valmiiden yksittäisten ohjelmistokomponenttien käyttö on sallittua.
- Tehtävät vaativat monenlaista osaamista, mutta varsinaisissa ratkaisutavoissa ja -teknologioissa on kilpailijoilla vapaat kädet ja tiedonhaulla pääsee pitkälle, kertoo kilpailuasiamiehenä toimiva Suvi Saari (RD Velho, UX Designer).
Pääpalkintona työtarjous ja -sopimus
Kilpailussa palkitaan yksi pääpalkinnon voittaja, jaettavien palkintojen yhteismäärä on enintään kolme. Pääpalkintona on työtarjous RD Velholta sekä matka Hannover Messe -teollisuusmessutapahtumaan huhtikuussa 2018. Kilpailun voittajat julkaistaan RD Velhon aamiaisseminaarin yhteydessä tammikuussa 2018.
Ammattilaisille, opiskelijoille ja työryhmille
RD Velho SW Developer Challenge 2018 -kilpailu on tarkoitettu ohjelmisto- ja elektroniikka-alan opiskelijoille, harrastajille ja ammattilaisille. Kilpailukieli on englanti, mutta kilpailuehdotukset voivat olla myös suomenkielisiä.
Kilpailun palkintolautakuntaan kuuluvat Timotej Kos (Software Developer, RD Velho), Jukka Tuominen (User Experience Manager, RD Velho), Oona Virtanen (Sales Assistant, RD Velho) ja Jaakko Pääkkönen (Senior SW Developer, RD Velho).