Rakennusliitto on julkaissut tiedotteen koskien vuosikymmenen alipalkkaennätystä BM Turku Oy:n Paraisten tehtaalla. Julkaisun yhteydessä on mainittu myös Aalto Henkilöstöpalvelut Oy, joka on käyttänyt toimeksiannon alihankkijana Katana Serviss -yhtiötä. Katana Serviss -yhtiö on laiminlyönyt räikeästi rakennusalan työehtosopimusta, jota vastuullisena henkilöstövuokrausyhtiönä emme voi hyväksyä missään olosuhteissa. Katana Serviss -yhtiö on palvelusopimusta tehdessä vakuuttanut noudattavansa toimeksiannossa Suomessa voimassa olevia työehtoja, mukaan lukien rakennusalan työehtosopimusta.
-Olemme osaltamme järkyttyneitä Paraisten tehtaalla esiin tulleista palkkauksen epäkohdista. Erityisen raskauttavaksi tilanteen tekee se, että Katana Serviss -yhtiön edustaja on Rakennusliiton tiedotteen mukaan ilmoittanut, että yhtiö ei noudata alan työehtosopimusta. Sopimusta tehdessämme painotimme vakaasti velvoitetta noudattaa rakennusalan työehtosopimusta sekä suomalaisten työehtojen tärkeyttä. Katana Serviss on tehnyt muutamia 4 – 5 henkilöä työllistäviä toimeksiantoja vuoden 2018 aikana yhtiöllemme. Meillä ei ole ollut automaattista kumppaniverkoston valvontaa, mutta aiomme jatkossa panostaa tähän.
Työllistämme tällä hetkellä n. 500 työntekijää, ja tarkoituksemme on rekrytoida osaavia ammattilaisia mahdollisuuksien mukaan suoraan Aalto Henkilöstöpalvelut Oy:n palkkalistoille. Purimme palvelusopimuksen Katana Serviss -yhtiön kanssa välittömästi, kun saimme tietoomme esiin tulleet epäselvyydet. Haluan korostaa, että noudatamme kaikissa toimeksiannoissamme voimassa olevia työehtosopimuksia ja lakeja emmekä missään olosuhteissa hyväksy Katana Serviss-yhtiön harjoittamaa menettelyä, toteaa Jake Aalto, liiketoimintajohtaja, Aalto Henkilöstöpalvelut Oy:stä.