Vuonna 2015 Enni Karikoski opiskeli graafista suunnittelua Barcelonassa. Hän lenkkeili usein Välimeren rannalla ja keräsi samalla roskia. Ajan myötä hänen järjestämiinsä ”plogging”-juoksuihin alkoi osallistua iso joukko ihmisiä.
– Jätteen määrä ihan Euroopankin rannoilla on suuri, valtavista jätesaarista puhumattakaan. On järjetön ajatus, että käytämme muovituotetta hetken, ja sen jälkeen se maatuu satoja vuosia, Karikoski kertoo nyt Helsingissä Niimaar -yrityksensä showroomissa.
Huolesta syntyi kasvava perheyritys, jonka unelmana on jätteetön yhteiskunta. Niimaar valmistaa kauniita design-kalusteita kierrättämisen avuksi ja konsultoi yrityksiä jätteen vähentämisessä. Kierrätysjärjestelmissä on mittoihin ommellut, pestävät kassit.
– Kierrätyskassit on tehty muovipulloista. Niitä käyttämällä säästää monta kiloa muovia vuodessa, Karikoski sanoo.
Kansainvälisiä design-palkintoja
Niimaarin kierrätysjärjestelmät valmistetaan Suomessa kotimaisesta vanerista ja Woodion sivuvirta-puukomposiitista. Esteettisestä muotoilusta on sadellut kehuja ja kansainvälisiä design-palkintoja. Harri Koskisen suunnittelema Ecogrande-kaluste komeilee monessa hotellissa, yrityksessä ja julkisessa tilassa ja viestii vastuullisuudesta.
– Työntekijät ja asiakkaat odottavat, että yrityksissä kierrätetään. Myös uusi jätelaki velvoittaa yhä useampia yrityksiä kierrättämään jatkuvasti suuremman osan jätteistään. Me tarjoamme siihen selkeän ratkaisun.
Karikosken unelma on puhdas luonto sekä se, että materiaali pysyisi kierrossa mahdollisimman pitkään.
– Resursseja ei ole ikuisesti. Muutokset pitää tehdä nyt. Voimme miettiä, haluammeko meret täyteen muovia.
Teksti: Meri Savonen